How's your lovelife?

Useamman päivän, ellei jopa viikon, hiljaisuus blogissa heijastaa ainakin omaa hiljaisuuttani miesrintamalla. Se voi olla seurausta siitä, etten ole ehtinyt käymään yökerhoissa tai baareissa taas pariin viikkoon. On ollut tärkeämpää hoitaa omaa sielunelämää, kuin lähteä rimpsalle yöhön.
  Olen nyt tämän viinkon saanut kuunnella tätien ja ystävien kysymyksiä miestilanteestani. Tai ennemminkin yhden kysymyksen: "Mitenkäs miesrintamalla?" Mielleyhtymiä Bridget Jones -elämäni sinkkuna -elokuvan aloitukseen. Jokaisen sinkkunaisen painajainen, kuten sanotaan. "How's your lovelife, Bridget?" Minä sinulle rakkauselämät näytän...
  Totuus on, että aikaisemmin se ei ole ollut minulle hankala kysymys. Minulla on aina ollut nimittäin jotain kerrottavaa. Tämä ei ole ylpeilyä, vaan täysi fakta. Aikaisemmin olen saanut kertoa ties mistä sotkuista, tapauksista ja uusista tuttavuuksista. Vaikka heistä kukaan ei ole ollut mitenkään onnistunut miestuttava, niin on sentään ollut jotain mistä kertoa. Jotain, mitä vastata. Nyt ainoa toteamukseni on, että eipä ole mitään kummempaa tai sivuutan kysymyksen kokonaan.
  Tämän yhden viikonlopun aikana olen saanut kuulla tämän the kysymyksen kolmesti. Mikä siinä oikein on? En ole jutellut joillekin ystävilleni hyvin pitkään aikaan, puhutaan jopa vuoden yhteydenpidottomuudesta, ja tavallisen mitä kuuluun sijaan minulta kysytään miesseikkailuistani. Mietin, että olenko itse aiheuttanut tämän kertomalla avoimesti kaikista tapaamistani kaksilahkeisista. Kun kaverit ovat aikaisemmin niistä kysyneet, olen kertonut. Heidän vastauksensa kertomuksiini on yleensä jotain sellaista, että elämpäs villiä elämää. Olen ehkä antanut vahingossa sellaisen kuvan, että eläisin AINA villiä elämää ja ystäväni olettavat saavansa kuulla hienoja tarinoita milloin vain. No, nyt olen huomannut itsekin olevani vain ihminen. Aina ei ole joku kierroksessa.
  En tiedä sitten, että miksi nyt parin viikon hiljaisuuden jälkeen tuntuu ahdistavalta. Olenko liian tottunut siihen, että saan aina huomiota? Koska en kuitenkaan saa sitä aina. Silti aina tuntuu, että on edes joku mies mielessä. Joku, kenestä unelmoida ja kenen kanssa vähän seikkaillakin. Ystäväni ulkomailta laittoi minulle facebookissa hyvin pitkän viestin, missä hän kertoi miesongelmansa. Hän sanoi luottavansa minuun täysin ja halusi kuulla minun mielipiteeni asiaan. Hän sanoi minun olevan hänen paras mies asiantuntijansa. Onko siis hyvä mies asiantuntija sellainen, joka ehkä tuntee miehet, muttei itse pääse heihin sitoutumaan? Tai joka kyllä tapaa monia miehiä, mutta joista kukaan ei tyydytä? Ehkä asiantuntija kysymyksessä on enemmän kyse siitä, että on tavannut monta erilaista kuin että millaisia. En sitten tiedä, että olisiko tämä otettava kohteliaisuutena vai merkkinä elämänmuutoksen tarpeesta. Uskon siihen, että ystäväni tarkoittivat ensimmäistä.
  Tarkoituksenani oli ilmaista, miksi viikkomme on ollut hiljainen. Nyt perjantaina juttelin yhden tuntemattoman herrasmiehen kanssa, kun olimme juhlimassa ystävämme syntymäpäiviä tämän kämpillä. Vaikka itse juttelin tämän miehen kanssa ihan vain, koska paikalla ei ollut keitään muitakaan kenen kanssa jutella ja hän oli fiksu ja mukava, vaikkei muuten kiinnostava, niin nyt mies näyttää olevan hieman enemmänkin perääni. Harmi, etten itse ole kiinnostunut. Ei ole kipinää, vaikka hän mukava onkin.
Hiljainen viikko jatkuu siis.

Viuhti

Toinen nainen

Voihan juukelispuukelis. Kuinka monella naisella on usein sellainen olo, että mies on ärsyttävä vaikka tämä ei oikeastaan olisi tehnyt mitään. Tai mielestäsi hän on tehnyt, paljonkin, mutta tiedät ettei hän ajattele sitä niin. Tiedät, ettei hän ole ajatellut lainkaan. Sen sijaan et tiedä, että ärsyttääkö sinua enemmän se mitä mies teki vaiko se, ettei hän tajua. Ja se tunne, kun joudut myöntämään, että teit kärpäsestä härkäsen...
  Käymme Tiuhtin kanssa töissä samassa päiväkodissa ja kun lähdin sieltä tänään oli mielialani melko korkealla. Noustessani bussiin kuljettaja katsoi minua hieman kummeksuen, koska hoin itsekseni vain vitunvitunvitunvitunvittua. Tikru oli nimittäin ottanut yhteyttä, ainakin tavallaan. Hän oli laittanut Nalle Puhin kautta Tiuhtille viestin minulle, ettei ollut uskaltanut lisätä sinua kaveriksi facebookissa, koska ei tunne minua tarpeeksi. "Sano kuitenkin terveisiä." Sano terveisiä. Voiko mitään tympeämpää ehkä keksiäkään. Ymmärrän kyllä, että on kihloissa ja senkin, ettei vieraita lisätä naamakirjaan koska en itsekään koskaan tee niin, mutta terveiset... Tuntuu kuin aikuisen naisellisuuteni olisi kärsinyt kolauksen ja vanhempi mies tulee taputtamaan minua päälaelle: "Oli tosi kivaa kulta, joskus uusiks kun nähdään. Terkkuja!" Kaiken, yhteisen hyvän kemian, kipinöiden, tanssimisen ja pusuttelun jälkeen minä saan... terveiset. Voin tunnustaa, että lähtisin tästä kyllä jo jonnekin päästämään vähän höyryjä ellei perjantailleni olisi sovittu jo muuta.

Ehkä minua eniten tässä harmittaa vain se yksinkertainen asia, että ehdin jo haaveilla kaikenlaista. Koska kuitenkin tiedän, että mikään ei ole turhauttavampaa kuin puolituttujen pitäminen facebook-kavereissa. Itsekin välttelen baarituttavuuksien lisäämistä viimeiseen asti, sillä olen huomannut niiden jäävän helposti sinne vain leijumaan ja häiritsemään elämää. Osan olen kehdannut ajan kuluessa poistaa, toisia taas en. Toisia taas en halua poistaa ja sitäkin saa vain miettiä, että miksi.
  Minua nimittäin juuri Tikrussa kiehtoi ajatus niin sanotusta "toisesta naisesta". Ajatus mysteerisestä rakastajattaresta ja salailusta. Voitte taas kyseenalaistaa olemattoman moraalini, mutta mietin sitä. Millaista olisi olla salaa toisen nainen? Olen joskus aikaisemmin ollut periaatteessa yhden illan toinen nainen, mutten mitenkään pitempi aikaisesti. En ole toisaalta itse koskaan tullut petetyksi, joten en luultavasti osaa kuvitella sitä miltä se puolestaan tuntuisi olla sillä puolen naisena ja parisuhteen toisena osapuolena. Tiedostan sen, että periaatteessa joidenkin mielestä Tikru on jo jossain mielessä pettänyt kihlattuaan edes suutelemalla jotakuta toista baarissa. Ja koska olin hänelle periaatteessa tuntematon ihminen, voisin kuvitella hänellä olleen aikaisemmin muitakin siltikin vaikkei hän sitä myöntänyt.
  Se, että Nalle Puh kuvaili kaveriaan rennoksi jätkäksi ei kerro minulle, olisiko tämä rento myös kihlauksensa suhteen. Se ei joka tapauksessa ole minun murheeni, sillä vastuu ei ole minulla vaan hänellä sulhasena. Se ei ole minun omantunnon kysymys, vaan hänen. Toisaalta terveisten heittäminen viittaa siihen, että jos joskus vielä näemme, ei hän taida nähdä esteitä taas pienelle suukottelulle. Ainakin itse tulkitsen sen ja toivon niin. Siihen asti kannattaa kuitenkin nyt vain olla ja nauttia tämän päivän naistenillasta. Ei yhtään miestä, sehän sopii.

Viuhti

Kuin huonosta leffasta

Taisin saada halosta päähäni, kun kävin leffassa äsken erään mukavan miekkosen kanssa. Häntä kutsuisin Bamse -nalleksi. Tapasimme yksissä tupareissa. Tulimme todella hyvin juttuun, mutta mielenkiintoni kohdistui kuitenkin erääseen toiseen, jolloin hän jäi täysin varjoon ja eikä ole päässyt valokeilaan silmieni edessä vieläkään. Valitettavasti. Tupareiden jälkeen hän halusi tavata vielä ja suostuin siihen, koska hän oli niin ystävällinen, kiltti, mukava. Suostuin siihen, vaikka mielessäni haahuili aivan toinen mies, Kojootti, josta kerron lisää vielä myöhemmin. Keskittykäämme nyt ainoastaan Bamseen. Hänestä ''just friends'' -kuvio ei nimittäin vaikuttanutkaan olevan ihan okei.

Kuitenkin olemme tuosta lähtien tapailleet joinain satunnaisina iltoina. Käytiin leffassa, parilla paukulla, sulkapallossa, pelaamassa bilistä...eikä mikään noista päätynyt yhteiseen yöhön, ei edes suudelmaan. Korkeintaan halasimme, kolmena viimeiltana. Olen tähän asti kokenut meidät aina ystävinä, sillä kertaakaan ei hän ollut katsonut minua mitenkään merkitsevästi, ei edes tuntunut vastaavan omiin flirtteihini. Joten koin olevamme kuin mitkä tahansa ystävykset, kunnes tänä iltana vihdoin heräsin illuusiostani.

Varmaan räntä putsas kaikki kurat mun linsseiltäni, sillä kerrankin huomasin hänen käytöksessään jotain outoa. Hän katsoi minua ensimmäistä kertaa niin avoimesti silmiin, että yhtäkkiä kaikki olikin niin selvää. Se oli kuin köyhästä telenovelasta, missä mies katsoo intohimoisesti rakastaan lumisateen alla ja kohtaus päätyy intohimoiseen suudelmaan. Paitsi, että nyt taivaalta satoi räntää ja sankarittaren ajtukset kuuluivat, että ''nou nou nou! En tahdo, ÄLÄ!''. Pikemminkin miksen ole nähnyt yhtäkään elokuvaa, mikä päättyisi näin. Näin kuten todellisuudessa!
"HITTO!!" kirosin mielessäni, joka on vähintään yhtä sohjoa kuin jalkojeni alla ollut räntälumi...ja itseinho senkun kasvoi huomatessani pettymyksen sammuttavan hänen silmien valon, kun jouduin vielä kieltäytymään illan jatkoista huomisen aamutyövuoron takia. Jos olisi ollut rohkeutta, olisin halunnut sanoa vielä hänelle: ''Olen pahoillani ystävä rakas, että olet tavannut kaltaiseni tampion, jonka tyhmyydestä olet elättänyt turhia toiveita. Niin, tälläkään kertaa ei lykästänyt eikä varmaan muulloinkaan. Olen jo ehtinyt sotkea monet muutkin miehet itteeni, kuten Nalle Puhin ja Kojootin. Sinut haluan vielä säästä, olethan hyvä ystäväni. Ainakin toivon, että olet.''

Tiuhti

Vanhoja mustelmia

Tiuhti ei ole kirjoittanut tänne vieläkään? Tämä ei ole, tai ainakaan ei pitäisi olla, mikään Viuhtin yksinäinen seikkailu! Olemme olleet erossa ennätykselliset viisi päivää, eikä minulla ole aavistustakaan missä sielunsiskoni luurailee. Käymme töissä samassa paikassa, joten yleensä näemme toisiamme lähes päivittäin. Nyt Tiuhti on kuitenkin ollut vapaalla toista viikkoa, niin kutsutulla pottulomalla. Suomennettuna siis kotonaan maalla käymässä ja kaivamassa viimeisiä pottuja ylös isänsä apuna. Liekö siis ollut niin kiireinen perunoiden kanssa, ettei ole ehtinyt miettiä edes miehiä. Olemme viimeksi jutelleet maanantaina chatissa erilaisia lempinimiä täällä käytettäviksi ja ikävä alkaa jo painaa.
  Voivottelimme maanantaina myös viikonloppuna saamiamme mustelmia, joita oli minunkin jalkoihini kertynyt kohtuullinen kokoelma. Eilen illalla löysin kahden suuremman kuhmun lisäksi kaksi mustelmaa lisää. Sukkahousut ovat siis pannassa nyt vähäsen aikaa. Mietin vain, että mikä siinä on kun aina eksyessämme kantapaikkaamme minulla on mustelma persuksissa. Tämäkin siis tarina erikseen. Perjantain kuhmusta kankussani tai sen syntyperästä ei minulla ole tällä hetkellä harmainta aavistusta, mutta sen tiedän että sellaisia mustelmia on minulla ollut aikaisemminkin. Muun muassa kolme viikkoa sitten, kun törmäsimme yhteen pitkäaikaisempaan miestuttuuni.

Hopo ja minä olemme olleet jo viisi vuotta täysiaikaisella törmäyskurssilla, mikä ei ota loppuakseen. Välillämme on kemiaa, mutta juttu ei vain etene mihinkään. Yritämme näyttää välinpitämättömiltä samalla kun paljastamme toisillemme, että olemme kiinnostuneita. Vuorotellen jojoilemme vaikeastitavoiteltavissa olevasta jahtaamiseen. Katseita vaihtuu illan aikana useita, mutta herran ilmeestä ei saa selvää eikä sanoja välttämättä edes vaihdeta. Hän saa kuitenkin käteni tärisemään ja kurkun kuivumaan, samalla kun haluan hieman pelata hänen kustannuksellaan ja pistää hänet jahtaamaan. Jos yritänkin sanoa itselleni, ettei kannata (varsinkin kun tiedän, ettei todellakaan kannata) niin ensikerralla olen siltikin samassa liemessä. Eikä asiaa auta yhtään se, että miehellä on komeat, suuret jäänsiniset silmät, jotka hypnotisoisivat kuolleimmankin kalan.
  Parisen viikkoa sitten olimme tosiaan viettämässä perjantai iltaa Tiuhtin kanssa siellä missä melkein aina ennenkin. Olimme juuri saaneet karistettua kintereiltämme yhden inhottavan känniääliön, joka oli tarjonnut minulle kaljan aikaisemmin eikä sitten ollut meinannut päästää minua pois tilanteesta. Ensin hän oli rehellisesti vaikuttanut kiinnostavalta, joten olin antanut hänen tarjota juotavaa. Kuitenkin kohta kun olimme seisoskelleet ja jutelleet, huomasin hänen olevan aivan liian humalassa makuuni ja halusin äkkiä vain liueta paikalta. Omani ja hänen harmikseen en osannut tehdä sitä suoraansanomalla, vaan yritin tehdä asian selväksi kiertäen. Tiuhtin yksi miestuttu oli myös baarissa ja hän esitti minun englantilaista poikaystävää... joka puhui harvinaisen huonoa englantia. Näytelmä päättyi huonosti, kun tämä yksi humalainen Tasmanian tuholainen tuli ja veti "poikaystäväni" paidan kauluksesta maahan ja yritti kehittää tappelua. Onneksi joku ulkopuolinen tuli vetämään tuholaisen pois, mutta ehdin kyllä säikähtää.
  Kun tappelupukarista siis päästiin, seisoimme Tiuhtin kanssa tiskillä ja huokaisin helpotuksesta, ettei tuholaista näkynyt enää missään. Henkäykseni ei ehtinyt pitkäksi kun tunsin yhtäkkiä jonkun potkaisevan minua persuksiin. Sydämeni ehti hypätä kurkkuun ja kiljaisin että mitä helvettiä, potkaisit minua persuuksille, ennen kuin tajusin sen olevan mysteerinen Hopo. Tämä katsoi minua salaperäiseen tapaansa ja vastasi vain, että "Niinpä tein." Eikä siitä irronnut sen enempää myöhemminkään illan aikana. Ainoastaan silloin, kun istuimme Tiuhtin kanssa yläkerrassa ja Hopo oli myös siellä ystävänsä kanssa, hänellä oli kuulemma ollut todella vittuuntunut ilme koska meillä oli hauskaa. Ehkä siksi, koska meillä oli hauskaa ilman häntä?
  On se kyllä kummallista, että ensin potkitaan ja flirttaillaan, muttei sanota mitään. Ja sitten, vaikkei puhuta mistään, ei kuitenkaan saisi pitää toistenkaan kanssa hauskaa. Mielestäni hän vain on oudoin mies, jonka olen ehkä koskaan tavannut. Samalla jotenkin myös kiehtovin, juuri sen kummallisuuden takia. Ehkä myös sen, että meidän historia on niin pitkä. Tiuhtin mielestä se on vain yhtä turhanaikaista soopaa, mutta toisaalta hänkin myöntää sen sähkön minun ja Hopon välillä.
  Tämä meidän esimerkkitapaamisemme on vain yksi niistä lukuisista kerroista, kun olemme sattumalta törmänneet. Tuon illan jälkeen päätin, että otan ensikerralla härkää sarvista. Tarkoituksena saada aikaan edes jonkinasteista keskustelua ahdistelematta. Ja näimmekin viikko sitten ja pääsimme jakamaan muutamia ajatuksia. Hopo yritti näpäyttää kertomalla yrittävänsä iskeä yhtä paikalla olevaa naista ja selvitti haluavansa aina välillä tsekata, että missä tämä liikkuu. Suorasukaiseen tapaani totesin vain tytön olevan hänen selkänsä takana, kun hän yritti kuikkia selkäni yli. Myöhemmin koin sen lyhyen valaistumisenhetken, kun näin Hopon katsovan minua aina välillä baarin yläkerrassa, että yhtälailla hän tsekkaili sinä ja aina muinakin iltoina, että missä minä olin seilailemassa...

Viuhti

Älkää koskaan juoko

On maanantai ja olemme Tiuhtin kanssa vasta melkein selvinneet viikonlopusta. Siitä tuntuu olevan hyvä aloittaa tämän hetken miessuhteideni setviminen. Vietimme perjantaina Vittu, miehet -päivää punkun ja lopulta myös baarin merkeissä. Viikossa oli ollut muutenkin menoa ja meininkiä kolmilahkeisten ystäviemme osalta, joten perjantaina ei tuntunut olevan muuta keinoa kuin aukaista pullon korkki. Älkää käsittäkö väärin, emme tee tätä usein tai edes joka kuukausi. Nyt vain sattui olemaan sellainen olo ja vieläpä molemmilla. Olimme toistemme tietämättä ostaneet samoissa ajatuksissa punkkupullot, jotka kittasimme hyvällä halulla alas. Se kertoo ehkä jotain minun ja Viuhtin yhteisestä kemiasta.
  Erityisesti kukaan mies ei ollut tehnyt meille kummallekaan mitään pahaa, että meillä olisi erityisesti ollut syytä olla vittuuntuneita. Kunhan olleet ihania ja sillä tavoin sekoittaneet päämme. Olimme viikko sitten tavanneet yhdet hurmaavat herrat baarissa ollessamme juhlimassa Matalan ja monien muiden ystäviemme kanssa. Heti kun Matala oli lähtenyt jatkamaan iltaansa muualle, meitä vietiin. Ehdimme vessan kautta tanssilattialle sheikkaamaan elämämme edestä, kun yksi mies, jonka olin ehtinyt tsekata ennen vessaan pääsyä, tuli juttelemaan minulle. Myöhemmin Tiuhti kysyi, olimmeko jo aikaisemmin tunteneet toisemme, koska kemia meidän välillä oli niin ilmeinen.
  Kutsun tätä miestä Tikruksi, lempi Nalle Puh -hahmoni mukaan. Hän oli aivan kuin jotkut kuvittelemani tilanteet. Hieman hipihtävä, leveä hymy ja veitikkamaiset silmät. Ikää 6 vuotta enemmän kuin minulla, mutta ei sen väliä. Olen niin kauan sitten lakannut katsomasta miehen ikää. On ne sitten saman ikäisiä, vanhempia tai nuorempia niin silti jollain tavalla lapsen tasolla yhtä kaikki. Tikru pyöritti minua tanssilattialla ja ihmetteli kovaan ääneen, mitä olin hänelle tehnyt. Jokin minussa kuulemma vetosi uskomattomalla tavalla. Hän toisti sanojaan, jatkoi tuijottamista ja hymyili aidosti hämmentyneenä. Itse yritin vakuuttua, ettei kannata olla naiivi, mutta Tikrun silmät eivät todella näyttäneet valehtelevan. Ja sinä iltana en ollut lainkaan humalassa.
  Ajattelin siinä hänen raidallisilla tassuillaan, ettei tämä voi olla tottakaan. Eikä se ollutkaan. Putosin pilvistäni nopeasti, kun Tikru otti puheeksi, että hänen on mentävä kotiin yöksi. Vastasin letkeästi, että olemme samassa veneessä, sillä minulla jäi puhelin kaverille ja joudun menemään vielä yöksi kämpille.
"Et ihan ymmärtänyt", Tikru totesi ja näytti minulle vasenta nimetöntään, missä kimalsi yksinkertainen kihlasormus. Kirosin Jumalan ja helvetin mielessäni... ja samalla painoin ne villasella. Kuulostan varmaan todella moraalittomalta, mutta en ole koskaan osannut ajatella pettämiskysymystä kovinkaan yksinkertaisesti. Ei ole minun murheeni, jos jonkun sulhanen tulee minua iskemään ja pidän hänestä. Minä en ole morsmaikulle vastuullinen, kun en edes tiedä kuka hän on, vaan pettäjä on se osapuoli joka on suhteessa, tässä tapauksessa Tikru. Hän vaikutti olevan todella kiinnostunut minusta, sen todisti se että hän itsekin oli tilanteesta aivan sekaisin. Hän vain pörrötti vaaleaa tukkaani ja ihmetteli, mikä minussa oli niin ihmeellistä. Kun jossain vaiheessa kysyin häneltä nostaen hänen vasemman kätensä pystyyn, että mitä tarvetta on naisella jonka kanssa ei edes sormus merkitse mitään, näytti tämä melkein surulliselta ja vastasi vielä entistä hämääntyneempänä, että se merkitsi niin kauan kunnes minä olin kävellyt häntä vastaan.
  Voitte siis ehkä kuvitella, miksi minun teki mieli imaista pari lasia punkkua kurkkuun viikko näiden tapahtumien jälkeen. Emme tietenkään edenneet Tikrun kanssa meille eikä niille, vaan sen sijaan päästin hänet lähtemään ystävänsä kanssa. Heidän mentyä mietin, että kuinka romanttista ja tähän tilanteeseen sopivaa olisi, jos tämä palaisikin takaisin ja muistuttaisi vaihtamistamme pusuista. Ei ehkä tarvitse kertoa, mutta kyllä, juuri kun ehdin sanoa tämän ääneen Tiuhtille, Tikru tuli takaisin. Kysyi vielä kerran, pitäisikö hänen lähteä vai jäädä. Nyt kaduttaa, miksi sanoin että lähtisi.

Oi tsiisus, voin myöntää että Tiuhtin kanssa edustimme perjantaina. Olimme menossa erään suomalaisen artistin keikalle yhteen baariin, mikä on oikeastaan kantapaikkamme. Keikka oli hyvä, kuten myös meillä meno. Tiuhtin uusin heila Nalle Puh, johon hän tutustui samana iltana kuin minä Tikruun, tuli myös paikalle ja lopulta Tiuhti lähti hänen matkaansa. Nalle Puh on itseasiassa Tikrun bändikaveri ja Tiuhti oli vihjaissut tälle enemmän tai vähemmän minulta kysymättä, että Tikru teki minuun vaikutuksen... Mutta sitä häpeän määrää kun olin mennyt Puhille itsekin kertomaan tästä pikkupäissäni. Hauskan jälkeen on hyvä nolottaa. Nyt ainakin voin olla varma, että oli miten hyvät kemiat tahansa Tikrun kanssa, niin ne jäivät siihen yhteen iltaan. Lohduttaudun sillä, että Tikru nauraa varmasti yhtä makeasti kuin Puh minulle perjantaina. Ainakin yhdet hyvät naurut annan tälle ja heille, vaikka Tiuhti yritti väittääkin että olin tehnyt Puhiin hyvän vaikutuksen. Epäilen, sillä kukaan ei tee koskaan hyvää vaikutusta ollessaan yhtään liian humalassa. Ja me oltiin.

Viuhti 

 ps. Älkää ihmetelkö että nämä Viuhtin tekstit ovat tehty Tiuhtin käyttäjällä. Oli sekaannusta siitä kumpi kaksosista olikaan Tiuhti ja kumpi Viuhti. Kuitenkin identiteettikriisin ja ulkopuolisen avun tuella pääsimme lopulta oikeaan tulokseen, mikä tietenkin oli juuri toisinpäin kuin alunperin olimme ajatelleet. Se ei kuitenkaan muuttanut mitään aikaisemmassa esittelyssä, joten ei huolta!

Esittelyssä

Hejsan! Ensimmäinen merkintämme uuteen blogiimme ja ajattelinpa, että aloittaisin sen esittelyillä. Jokaisen suomalaisen yleissivistykseenhän kuuluu tietää, keitä ovat Tiuhti ja Viuhti. Moomin.com:n virallisen kuvauksen mukaan Tiuhti ja Viuhti ovat kaksoset, joilla on outo murre ja kummallinen matkalaukku aina mukanaan. Ruotsiksi heidän nimensä ovat Tofslan ja Vifslan, englanniksi Tingumy ja Bob. Heillä on keskenään suuria salaisuuksia, joista yksi on niistä suurin.
  Miksi valitsimme juuri Tiuhtin ja Viuhtin? Sattumaltahan nuo tulivat mieleen. Toisaalta ne myös jonkin verran sattuvat kuvailemaan meitä naisina: Tiuhti on kaksosten miespuolinen henkilö, ja muutenkin tässä parivaljakossa se miehekkäämpi. Tämä pätee myös meihin. Tämän blogin Tiuhti on itsepäinen nainen, joka toisaalta toilailee ja myös menee aina, paljoa miettimättä tekojensa seurauksia. Myöhemmin kadutaan ja lyödään päätä pöytään, että mitä mentiinkään tekemään. Kuten myös muumien Tiuhti, tämäkin saattaa olla seuralaistaan kovempi sanoissaan ja on varmasti hieman hullu.
  Molemmilla meistä on kova ääni, mutta Viuhtin tavoin minä olen kuitenkin se astetta hiljaisempi. Vaikka itsekin usein menen pahemmin miettimättä ja kadun sitten myöhemmin, niin osaan myös huolehtia. Tiuhtin mielestä huolehdin usein liikaa asioista ja ainakin mietin usein liikaa, aivan kuten perusnaiset. Usein myös vedän hermoromahduksia: "Miksi aina minä?!" on tuttu lause. Tykkään roikkua miehen takin helmassa, katsoa puppy silmillä ja anella häntä ostamaan minulle yhden ison kaljan.

Ajatus miesseikkailuista kertovaan blogiimme lähti itse asiassa mieheltä. Yhteinen ystävämme, omien toiveidensa mukaisesti nimeltänsä Mato Matala, oli kylässä ja lähdimme kolmisin istumaan terassille. Matala kertoi usein ihmettelevänsä, että mitä me teemme nykyjään. Aina kun hän kysyy miten meillä menee, meillä on uudet miehet kuvioissa ja vanhat unohdettu ja kuopattu. Monien muiden mielestä elämämme on yhtä draamaa ja Matalan mielestä siitä olisi saanut hyvän vetävän blogin, mitä ihmiset tykkäisivät lukea. Viuhti ja minä innostuimme varsinaisesti siinä vaiheessa, kun aloimme miettiä erilaisia nimiä kaikille elämämme miehille. Nauroimme ja rätkätimme kolmenpekkaan niin rajusti, että vieressä istuvat miehet katsoivat meitä useamman kuin kerran kieroon.
  Haluan kuitenkin tähdentää, ettei blogimme ole negatiivisia tarkoituksia varten. Tavoitteenamme ei ole asettaa miehiä pilkattaviksi tai naurunalaisiksi, vaikka he joskus tuntuvatkin vievän kaiken järkemme tullessaan ja mennessään. Enkä usko, että blogi tai kertomuksemme voisi mitään sellaista osoittaakaan. Ennemminkin näytämme teille, kuinka läppää meidän oma elämämme on ja kuinka me osaamme joskus vain kusta hommat niin totaalisesti. Luultavasti päädymme joskus miettimään myös naisten ja miesten välisiä suhteita ylipäätänsä. Ehkä tämä on kirjoitettua komediaa, ainakin toivomme niin. Uskomme, että meillä ainakin tulee olemaan hauskaa tätä tehdessä, joten toivomme teidän saavan naurut sitä lukiessa.

Nyt tätä kirjoittaessani olemme vielä blogin rakentamisen vaiheessa. Tiuhti muun muassa on käymässä kotonaan maalla eikä pääse akirjoittamaan vielä. Itselläni oli vain kiire päästä jo kirjoittamaan ja aloittamaan. Toivottavasti viihdytte!

Viuhti